Jaaha. Se on Pakarisen tyttö taas ollut aktiivinen bloggailun kanssa: edellinen vuodatus on huhtikuun puolivälistä. Noh, siis mullahan on ollut NIIN kiire koko kevään ettei ole irronut tekstiä! Ja tätä blogia ei kirjoitellakaan mistään Itä-Tuiran slummista, vaan -tadaa- Itä-Pasilan slummista! Veri vetää itään, ei tee mitään...Turussakin tuli asuttua kaupungin itälähiössä. Koen kuitenkin olevani suhteellisen normaali ihminen. Eriäviä mielipiteitä ei kuunnella. Ja mitä täällä tsadissa sitten teen? No, kavereiden kanssa tänne kesäksi, sehän oli plääni. Pari ystävää on opintoihin liittyvässä harjoittelussa, minä ja Piida ollaan töissä. Tai minä en enää. Otin maanantaina loparit. Tekstiviestillä. Kello kolmelta yöllä. Mutta selvinpäin! Se onkin niin pitkä juttu etten ala sitä tässä puimaan. Jos kiinnostaa, saa soittaa tai mesetellä.

Ja koska nyt on siis kesä ja aikaa ajatella (kun niitä töitäkään ei nyt ihan heti ole) havahduin tajuamaan kuinka paljon minulle on vuodessa tapahtunut. Hyvää. Viime vuosi oli minulle kaikessa suhteessa rankin mitä ikinä saatoin kuvitella. Kun siitä selvisin, alan vähitellen uskoa, että selviän paljosta muustakin. No, nämä vuodet tuskin ovat vielä niitä "elämän ruuhkavuosia" (veljelle vaan terkut!), mutta välillä tuntuu elämässä olevan ruuhkaa liiaksikin. Silloin lähdenkin yleensä Turkuun; kotiin tullessa ei ole muita murheita kuin se, mitä ruokaa haluaisi syödä. Kaikki muu järjestyy. Paikoilla onkin  yleensä minulle merkityksiä juuri sen kautta, mitä niihin liittyy, mitä niissä on tapahtunut ja mitä ne minulle yleisesti ottaen merkitsevät. Paikan sijoittuminen  positiivinen-negatiivinen-akselilla riippuu siis siitä, mitä se merkitsee minulle. Turku on positiivinen (äärimmäisen!), samoin Oulu (paljon!), mutta Helsinki on (ehkä vierautensa vuoksi) aina ollut siellä negatiivisuuden puolella.

Millainen kaupunki Helsinki on? Minulle vieras, vaikka täällä olenkin sillon tällöin (harvoin) käynyt. Töykeä? Ei. Kesäinen? Ei. Ainakaan samalla tavalla kuin Turku (se on minulle se ainoa oikea kesäkaupunki). Ruuhkainen? Iltapäivällä kyllä. Kotoisa? Ei. Sitä se tuskin koskaan voi olla minulle. Suuri? Ei. En saa Helsingistä otetta, en tiedä millainen se on...osaan sanoa vain mitä se EI ole. Ehkä kesän jälkeen osaan paremmin suhtautua tähän syrjähyppyyn. Tällä bloggailun tahdilla seuraava blogi ilmestyykin vasta kun aihe on taas jotain opintoihin liittyvää märinää.