Valkeus tulee hetkittäin myös tänne "melkein-Lappiin". Olin tänään hyvällä tuulella, ja pitkään pohdiskeltuani mistä muudini voi olla seurausta, ajauduin päätelmään jonka mukaan ilmeisen kirkkaalla,(melkein) koko päivän kestäneellä valoilmiöllä saattoi olla osansa. Tätä valoilmiötä (a.k.a auringonpaiste, arska, sunshine...) on esiintynyt hyvällä tahdilla (kiitettävään on vielä matkaa) koko tähänastisen maaliskuun. Koska olen jonkin verran vielä etelänpelle, lasken maaliskuun kuuluvan kevätkuukausiin. Pari vuotta sitten istuin luentosalissa maaliskuun alussa t-paita päällä, jota kurssikaverini kummasteli. "Eiks sul oo kylmä?"  Vastasin eläväni kalenterin, en säiden mukaan. Yksi pellen tuntomerkeistä, ilmeisesti. Talvitakista en kyllä tuolloin ollut vielä luopunut. No, saattaako olla pienen jatkuvan karaisun ansiota vai mitä, mutta enpä ole pahemmin flunssia sairastellut. Tänä talvena nenä on ollut tukossa ja puukkoa on tullut nieltyä pari kertaa (nyt menossa toinen kerta), vaikka vaatetta onkin ollut päällä.

Koska hyvä tuuleni jatkui iltapäivään saakka, menin kaupunginkirjastoon ja lainasin kasan (kyllä, kasan: 11 kpl) cd-levyjä. Niin, en ole (vielä) luiskanut DC++:n ammattirikollisten kastiin,vaikka kiusaus on monesti ollutkin kova. Mukaan tarttui (ilman hälytyksiä) sekalaista musiikkia, josta mielenkiinnolla kuulisin psykologin luonneanalyysin: iki-ihana Memphisin lanne-ihme Elvis Presley, Suomen oman cowboyn, J.Karjalaisen levyjä, Madonnaa, Naikkareita, Kelistä (asennetta akat!) sekä pari hip- hop-levyä. Huhhuhh.

Reippauteni melkein sokaisi minut vaiheessa, jolloin pudotin postilaatikkoon kesätyöhakemuksiani. Siis oikein kirjallisia! Printattuja! Valokuvalla varustettuja! Hakemus ja (säälittävä) CV, molemmat lähti pääkaupunkiseudun marketteihin! Lisäksi hakemus lähti johonkin paikkaan, josta en edes ole varma mikä se on, sillä nimi oli ruotsiksi. Nyt on ainakin syy soitella puljuihin perään ja tivata onko tsäänssiä vai ei. Kesätyöhaku on vuodesta toiseen yhtä inhottavaa ja paniikkia aiheuttavaa. Pessismisti-Outi nostaa päätään ja märisee: "V***n suhteilla kaikki paikat menee." Joka onkin totta, mutta pitää silti yrittää tunkea kenkää vaikka sinne supermarketin liukuoven väliin. Ei kai kaikilla myyjillä/kassoilla omat lapset tule tuuramaan? Oman alan paikasta en edes haaveile ennen harjoittelupaikkaa...maantieteilijöiden oman alan kesätöistä sen verran, että minä ja kaksi ystävääni siivosimme kuka mitäkin rakennuksia viime kesän. Että näin meillä mantsalaisilla.

Ja tämän kitinän jälkeen huomaan että aurinko on laskenut ajat sitten, kurkku on kipee ja Elviskin ärsyttää. Pitikö sen hakea kesätöitä ikinä? Tai jos piti, paikka lohkesi varmasti sillä kun hetkautti kerran lannetta!